Meeri P , 19 år
  • Nanny i Pori
  • 4 års erfarenhet
5.0 (Ny profil)
  • Motoriserad
    Meeri har en bil

Laadukasta lastenhoitoapua Porista

Hei kaikille!🌼 •Nimeni on Meeri. Olen 19-vuotias lukio-opiskelija Porista. Tarjoan lastenhoitoapua Porissa ja lähialueilla. •Asun Porin keskustassa, mutta minulla on mahdollisuus kulkea julkisilla sekä autolla aina tilanteen mukaan. Omaa autoa en vielä omista, mutta ajokortti löytyy. •Teen tällä hetkellä töitä henkilökohtaisena avustajana 15h viikossa. Lisäksi toimin lapsenvahtina muutamissa eri perheissä. Minulta löytyy monipuolisesti kokemusta 0-8-vuotiaiden lasten hoidosta.☺️ •Jatkan syksyllä lukio-opintoja neljännelle vuodelle, ja minulla on silloin vain muutamia kursseja jäljellä. Nytkin käyn kevään aikana enää kahta kurssia - pystyn siispä toimimaan lapsenvahdin työssä joustavallakin aikataululla, myös "työaikana". •Kuvailisin itseäni lämminhenkiseksi, pirteäksi ja iloiseksi ihmiseksi. Minua on monesti kuvailtu porukan "äitihahmoksi". Tärkeimpiä arvoja työssäni ovat lapsilähtöisyys ja lasten turvallisuus.🤗 •Erään päiväkodin työntekijöiltä saamani palaute TET-harjoittelujaksoni ajalta: "Toit ilon ja valon meidän päiväkotiin. Olet kuin luotu lasten kanssa työskentelyyn." Sovitaan ihmeessä tapaaminen ja tutustutaan lisää, jos yhtään tuntuu siltä, että voisin olla etsimäsi tyyppi!💛 Ps. Minulta löytyy myös suosittelijoita! Kiinnostuitko tai onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä! Keväisin terveisin, Meeri

Om Meeri

Barnomsorg som erbjuds av Meeri

  • Nyfödd (mindre än 6 månader)
  • Småbarn (från 6 till 24 månader)
  • Förskolebarn (från 2 till 6 år)
  • Barn i skolåldern (från 6 till 12 år)

Uppgifter som är genomförbara

  • Läxhjälp
  • Manuella aktiviteter

Mer om Meeri

  • Matlagning
  • Städning
  • Husdjur

Talade språk

  • Finsk

Meeri's recensioner

Meeri har inga recensioner för tillfället

Plats

Adressen kommer att meddelas när bokningen är bekräftad

Ungefärlig plats på 150 meter