Luotettava lastenhoitaja – 3 vuoden kokemus
Hei! Olen 23-vuotias lastenhoidon ammattilainen, jolla on yli neljän vuoden kokemus erilaisten ikäryhmien parissa työskentelystä. Olen työskennellyt päiväkodeissa ja yksityiskodeissa 0–7-vuotiaiden lasten kanssa, ja työni on ollut monipuolista, palkitsevaa ja kehittävää.
Lastenhoitajan urani alkoi Turussa, jossa työskentelin Temporen kautta keikkalaisena useissa päiväkodeissa. Sittemmin olen laajentanut osaamistani pääkaupunkiseudulla, työskennellen tällä hetkellä Seuren ja Onnin kautta erilaisissa varhaiskasvatusympäristöissä. Näissä tehtävissä olen saanut vastuulleni muun muassa lasten päivittäisen hoivan ja kasvatuksen, luovien ja kehittävien leikkien suunnittelun sekä turvallisen ja kannustavan ympäristön luomisen jokaiselle lapselle.
Erityisesti nautin lasten yksilöllisen kehityksen seuraamisesta ja tukemisesta oli kyse sitten uusien taitojen oppimisesta, sosiaalisten suhteiden vahvistamisesta tai päivittäisten rutiinien opettelusta. Olen joustava, huolellinen ja lämminhenkinen ammattilainen, joka sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja lasten tarpeisiin.
Vahvuuteni:
• Kolmen vuoden kokemus monikulttuurisista ja monipuolisista varhaiskasvatusympäristöistä
• Kyky luoda turvallinen, lämmin ja lapsilähtöinen hoitotilanne
• Hyvät vuorovaikutustaidot lasten ja perheiden kanssa
• Kokemus erilaisista ikäryhmistä sekä päiväkoti- että kotiympäristöissä
Jos haluatte luotettavan ja vastuullisen lastenhoitajan, otathan yhteyttä, keskustellaan tarkemmin!
Ystävällisin terveisin,
Soad
Plats
Adressen kommer att meddelas när bokningen är bekräftad
Ungefärlig plats på 150 meter